Riemulla ja kiitollisin mielin
14.12.2019
Tapahtuman tuottaminen täysin vapaaehtoispohjalta on monimutkainen kudelma intoa, ideoita, tarmoa ja hyviä aikeita, mutta myös vastoinkäymisiä, jännitystä ja epävarmuutta.
Koko pitkän ja pimeän syksyn päätontun vallitseva olotila on ollut hiljalleen kasvava stressi. Ovatko kaikki tutut tahot mukana? Järjestyvätkö luvat, saammeko kaiken nousemaan kuten pitääkin? Onko ohjelmamme perheiden odotusten mukaista? Viihtyvätkö lapset?
Viimeisenä iltana ennen rakentamisen alkua sisällä kuplii vielä jännitys, mutta nyt jo toiskertalaisena päätonttuna tiedän sen sulavan seuraavana aamuna Seurasaaren sillalle. Jokainen askel lähemmäs saarta karistaa kannoilta lisää huolia, sillä nyt on alkamassa järjestelyiden paras osa!
Hiljalleen saari täyttyy talkoolaisista. Jokaisella on omat tehtävänsä ja vastuualueensa, joiden kimppuun käydä ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Se mikä on pitkin syksyä ollut suunnitelmia, exceleitä ja lukemattomia lähetettyjä sähköposteja, alkaa konkretisoitua ympärillä havukodaksi, olkisokkeloksi, heijastin- ja temppuradoiksi, lyhtykodiksi ja moneksi muuksi hauskaksi tekemiseksi lapsille.
Kahden päivän uurastuksen jälkeen polku alkaa näyttää valmiilta vastaanottamaan lapset. Kun valot syttyvät seuraavana päivänä, Seurasaari on sadun valtakuntaa.
Joulupolun aattona päätontun jännityksen on viimein syrjäyttänyt kiitollisuus. Kiitollisuus sitä sitoutunutta joukkiota kohtaan, joka kokoontuu joka syksy yhteen rakentamaan ohjelmaa. Kiitollisuus niitä organisaatioita kohtaan, jotka lahjoituksillaan ja palveluillaan mahdollistavat meille tapahtuman rakentamisen. Kiitollisuus yhdistyksemme hallitustiimiä kohtaan, joka huolehtii pitkin vuotta siitä, että meillä on yhä edellytykset ylläpitää tätä traditiota.
Mietin joskus, mikä tätä lähes 300 hengen vapaaehtoisjoukkoa pitää koossa vuosi toisen perään? Omalta osaltani voin vain todeta, että kun kolme päivää rakentaa, kantaa joulukuusia, asentaa valoja, koristelee Seurasaarta, valvoo ohjelmapisteitä tai seikkailee saaressa eläimenä lapsia ilahduttamassa, saa paitsi täyden latauksen raitista ilmaa ja kuntoilua, myös ennenkokematonta yhteisöllisyyden tunnetta, iloa ja lämpöä.
Meidän tekijöiden joulutunnelma syntyy Joulupolulla.
Lämpimästi tervetuloa!
Elina Koskipahta
Päätonttu