Poikkeuksellinen vuosi

1.12.2020

Rakkaat Joulupolun kävijät.

Tämä vuosi on ollut erilainen kuin kukaan meistä kuvitteli. Keväällä kotoiseen Suomeen levinnyt koronapandemia on tuonut arkeemme synkkiä sävyjä ja paljon epävarmuutta, jotka heijastuvat nyt myös meille vapaaehtoisille niin tärkeään jouluperinteeseen, Seurasaaren Joulupolkuun. 

Kuten varmasti jo arvaattekin, ei Joulupolkua voida tänä vuonna tallata perinteiseen tapaan kaikki yhdessä joulukuisesta sunnuntaista nauttien. Lucianpäivälle 13.12. suunniteltu 25-vuotisjuhlatapahtumamme ei toteudu sellaisena kuin sen kuvittelimme vielä vuoden alussa.

Syksyn tummetessa kohti vielä tuntematonta talvea saamme kuitenkin tuoda pieniä ilon pilkahduksia: Joulupolkua ei ole kokonaan peruttu, vaan tulemme toteuttamaan osan ohjelmasta verkossa ja pyrimme myös järjestämään Seurasaareen sellaista puuhaa, josta perheet voivat nauttia turvallisesti omalla ajallaan. Kerromme tästä lisää aivan tuota pikaa. Voimme toivottavasti tuoda edes hippusen Joulupolun henkeä talven selkään.

Sillä tuo henki elää vahvana. Vaikka elämme keskellä globaalia kriisiä, olemme saaneet huomata, että Joulupolun perustavanlaatuiset kannattelevat arvot – talkoohenki, tahto tuoda iloa perheiden arkeen sekä idearikkaus – pitävät yhä pintansa laajassa vapaaehtoisten joukossamme. Joulukuu näyttää, mitä kaikkea se on poikinut! 

Tulemme julkaisemaan erilaisia pieniä jouluyllätyksiä sekä täällä sivustolla että Joulupolun omassa Facebook-ryhmässä – pitäkäähän silmät ja korvat auki!

Turvallista talvea koko yhdistyksen ja talkooväen puolesta,

Elina Koskipahta
Päätonttu
Joulupolku ry