Joulupolun virallinen puurotonttu
10.12.2014
Chef Luola on Joulupolun virallinen puurotonttu
Puurotonttu Markku Luola on jo useamman vuoden keittänyt Joulupolun riisipuuron lapsille salaisessa paikasssa:
“Jussi-tontun kanssa aloitamme puuron keittämisen varhain aamulla perinteisellä reseptillä, ja sitä keitetään 500 litraa hiljalleen pitkään hauduttaen. Lopuksi viskaamme oikean olkapään yli puuron sekaan kaksi onnenmantelia”, Markku kertoo.
Sen valmistumisen jälkeen Suomen Tiepalvelumiehet kuljettavat lämpimän riisinpuuron Seurasaareen pienten tonttujen nautittavaksi.
Joulupuuron historia
Suomalainen joulupuuro on kautta aikojen ollut kaura- tai ohraryynipuuro. 1800-luvulla Suomeen alettiin tuoda ulkomailta riisiä, mutta se oli kallista ruoka-ainetta ja vain rikkaat pystyivät ostamaan sitä. Valkoinen riisipuuro kotiutui kansan pöytään herrasväen perinteistä reilut sata vuotta sitten. Maitoon keitetystä valkoisesta riisipuurosta tuli hienouden mitta.
Nykyisin riisipuuron kiehtovuus joulupöydässä perustuu siihen piilotettuun manteliin. Ruotsista omaksuttua mantelia joulupuurossa etsittiin aluksi kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali. Mantelin löytäjä saavuttaa tietysti onnea ja menestystä seuraavana vuonna. Tapa piilottaa ruokiin ennusmerkkejä, kuten papuja ja kolikoita on keskiaikaista eurooppalaista perinnettä.
Lähteet: Ruokatieto, Suomalainen joulu